Kuukautisista

20.05.2009

Hei! olen 14-vuotias tyttö ja minulla on ollut menkat kaksi kertaa. Ensimmäiset olivat vuosi sitten kesäkuussa ja toiset syyskuun alussa. Miten on mahdollista et kuukautiseni ovat myöhässä yli puoli vuotta? molemmat kuukautiseni kestivät noin viikon verran. Valkovuotoa minulta on tullut säänöllisesti, mutta miksi kuukautiset ovat jäänneet pois? En halua puhua asiasta äitini kanssa, koska en tiedä miten hän reagoisi asiaan. Auttaisikohan e-pillerit tilanteeseeni?

Hei!

Kysyit myöhässä olevista kuukautisista. Kerroit että sinulla on ollut kuukautiset kaksi kertaa, ensimmäisen kerran kesäkuussa ja toisen kerran syyskuussa, mutta sen jälkeen ei ole tullut kuukautisia.

Duodecimin terveyskirjastosta löytyy hyvää tietoa kuukautisista, hakusanalla kuukautiset. Kuukautiset alkavat suomalaisella tytöllä normaalisti 10-16-vuotiaana ja keskimäärin 12-13 vuoden iässä. Alkamisikää selittävät perimä, mutta siihen vaikuttavat myös ravinto ja liikunta. Alkuvaiheessa, parin kolmen vuoden ajan kuukautiskierrot ovat epäsäännöllisiä ja vuodot voivat tulla jopa muutaman kuukauden välein. Aluksi kuukautiset voivat olla aivan kivuttomat, mutta kiertojen säännöllistyessä monelle ilmaantuu ainakin lieviä kuukautiskipuja. Normaalin kuukautiskierron pituus on 24-35 vrk, keskimäärin 28 vrk, ja vuodon kesto 2-7 vrk, keskimäärin 5 vrk.

Kuukautisten puuttumisen tavallisin syy on raskaus, ja raskaustesti onkin tärkein tutkimus. Nopea laihduttaminen, syömishäiriöt ja liiallinen liikunta voivat aiheuttaa kuukautisvuotojen poisjäämisen, samoin voimakas stressitilanne. Jotkin vaikeat yleissairaudet voivat myös aiheuttaa kuukautisten poisjäämisen.

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos aiemmin säännölliset kuukautiset jäävät pois yli 3 kuukaudeksi. Raskauden mahdollisuus on aina muistettava vuodon jäädessä tulematta. Tilanteessasi kuukautiset eivät ole ehtineet vielä olla säännölliset.

Kyseessä voi olla normaali tilanne, mutta asian varmistamiseksi voit varata ajan lääkäriin.

Ystävällisin terveisin,

Vastaava Hoitaja

 

Usein kysyttyä

Terveydestä kysyttyä

11.06.2009 e-pillereistä
11.06.2009 Menkat myöhässä
20.05.2009 Missä kuukautiset?
20.05.2009 Kuukautisista
13.05.2009 Kuukautiset hukassa
17.03.2009 Kuukautiset
17.03.2009 E-pillerit
11.03.2009 Korivssa jyskyy
23.02.2009 Virtsatulehdus
13.02.2009 Pahkura leuan alla
22.12.2008 Vastakivut

Vastaava Hoitaja palvelusta kysyttyä

Palvelun tuottaa Mawell Care OyRekisteriselostePotilasasiamies